Paimiossa part 1.

21.1.2013

Saapuminen osastolle klo 14.00.
 Voi perse, kaksinhuone, en siis saa telkkaa itelleni. No toivottavasti ei ole höpöttävää ja utelevaa sorttia.
Hoitajat kyselee kaiken normaalin ruokavaliosta, allergioista, sairaalavaatteista, lääkkeistä ja kertaavat peruasiast, kuten suihkussa käymisen.
Itken tosi moneen kertaan kun selaan facebookia, kun aattelen asioita, kun äiti laittaa viestiä.
Iltapäivä kuluu superhitaasti ja näykin päivällisestä noin puolet alas. Jännittää ihan sikana.
Kuudelta tuodaan iltalääkkeet ja saan ekan napapiikin, jonka tarkoitus on estää veritulppien muodostumista. Kuuden aikoihin mä alan jäätymään. Mua jännittää ihan sikana ja se purkautuu kylmänä. Veikkaan kylmyyden ja kuumeisen olon johtuvan siitä, kun olen pidättänyt sitä jännitystä sisälläni.
Menen kahdeksan aikaan suihkuun kylmän käytävän kautta ja paleltaa. Seison tulikuuman veden alla monta minuuttia ja kattelen polvea vikoja kertoja. Siinä on pitkä musta viiva tussilla piirrettynä, kun ortopedit (kolme kappaletta, kaikki miehiä) kävi päivällä tsekkaamassa tilanteen. Lateraali oli kuulemma ok.
9 aikaan illalla diapami naamaan ja nukkumaan.

Herään. Mulla on lämmin katon kelloa, ihan kun olisin nukkunut monta tuntia, mutta mitä kello näytti? 10.08pm. DAMN.
Otan puhelimen kunnolla käteen ja alan juttelemaan ihmisten kanssa facebookissa. Kunnes kaveri käskee nukkumaan: ''Sä oot ihan sekasin, pistä pää tyynyyn.''
Sipsutan vessaan pyydän uuden diapamin, nielen sen ja pistän silmät kiinni.

22.1.

Herätys kuudelta. ''tässä olis tää hiilihydraattijuotava''. Maistuu ihan ananakselta mutta en mä sitä alas saa, saan juoda vajaa puol lasia vettä sen sijaan. Saan nukkua vielä tunnin verran. Sitten tullaan taas herättämään. Tällä kertaa lakanoiden vaihtoon ja tyynyjen suojaamista varten. Menen vessaan 20 yli seitsemän rauhoittavan ja kortisonin napattuani. Pesen hampaat ja naaman. Menen ulos vessasta ja rupean itkemään kun nään vanhemmat ulkopuolella osastolla. Ne tulee sisälle ja kysyy olotilaa ja mä rupen pillittämään ja rutistan mun kasvopyyhettä kuin hädän edessä. Halaan molempia. Äiti tulee huoneeseen sisälle ja istuu sängyn reunalle. Viimeiset päivitykset facebookiin ja twitteriin vanhan jalan kanssa. 7.55 ja mua ruetaan viemään nukutussaliin. Viimeiset parut äitille ja isälle alakerrassa ja sitten mennään.
Hetken saan maata aivan rauhassa sängylläni ja sitten mun täytyy könytä siihen operaatiopöydälle, joka on heräämössä. Mä olen paniikissa. Mä olen pidättänyt sitä jännitystä sisälläni ja nyt se tulee ulos ja kunnolla. Mulle annetaan normaalia enemmän rauhoittavaa ja itken kun mut pakotetaan kyljelleen ja sikiö- asentoon, että muhun saa epiduraalipuudutteen ja muut laitettua. Tunnen pienen piston selässä, enkä muista enää mitään.


---


Mä herään ja oon täysin virkee. Mä nään, että mulla on vielä se näkösuojalakana mun edessä ja mua harmittaa kun en nää mitään. Kaks hoitajaa on mun pääpuolessa ja se helpottaa et mä en ole yksin.
minä:- onks se ohi jo?
hoitsu: - on se, nyt revitää suojateippejä pois
minä: - laittakaa jännetuppeen kortisonia, se on kipeä ja siellä on rasti.
hoitsu: - (puhuu jotain jollekin)
hoitsu: - tunsiks sä jotain?
minä: - ai kuin nii?
hoitsu: - no se kortisoni meni jo
minä: - ai jaa.. mis mun nalle on?
hoitsu: - tossa se on sun tyynyllä vieressä
ortopedi: - se olis nyt sitten ohi !
minä: - onks se jalka nyt suora?
ortopedi: - juu, on se.
minä: itken ja kiitän ortopediä

Kuus naista nostaa mut mun sänkyyn takaisin ja pääsen heräämöön. Hoitajat on ihmeissään kun oon niin pirteä, juttelevainen ja hyvävointinen ison leikkauksen jälkeen. Yks neljästä ortopedistä kävi katsomassa mua vielä heräämössä ja kyseli oloa ja jotain muuta, en mä muista enää.
Tunnin olin heräämössä ja juttelin hoitajien kanssa muunmuassa potkiasista, wanhojen jatkoista ja -risteilyistä, mitä kaikkia lukiossa nyt onkaan. :) Pääsin ylös huoneeseen ja huonekaveri toteaa, että olet sä ainakin pirteän oloinen! 5 minuuttia huoneessa, puhelin käteen ja kuva facebookiin.

 Heräämössä mulle oli sanottu, että äiti oli soitellut ja kysellyt, että joko mä olen siellä. Leikkaus oli kestänyt pidempään kuin oli pitänyt, ja se oli huolissaan. (puspus!) Äiti soittaa mulle ja kysyy et olenks mä hengissä. Olen mää, sanoin. Sanoi että niillä menee iskän kans hetken aikaa et tulevat, mut tulevat kuitenkin. Mulla ei ollut mitään hätää kun olin puhelimenkin saanut käteen. Veli soitti ja rupesin pillittämään. noku ne kaikki lääkkeet ja sairaala ja kaikki.. Sain vettä ja olin taivaassa. Mulla oli ihan HIRVEE jano ja sain vettä ja ja ahh. Äiti ja iskä tuli kattomaan ja olin niin ilonen, vaik olinkin loppuillasta väsynyt kaikista lääkkeistä ja vastaavista.. Silti jaksoin puhua kavereille illalla facessa..