Tällä kertaa ei saa kysyä mun kuulumisia, koska kaikki menee päin pyllyä. Mulla on oikeastaan koko tämän viikon hirttänyt tosi pahasti jokin tuolla napissa kiinni. Maanantaina mulla oli vielä ihan kiva päivä. Ulkona oli kiva ilma, sain luettua psykologiaa ja kissat oli mun seurana. Ainoa minkä senkin päivän pilasi oli mun olotila. Kuumetta aamulla 37,5/38asteen välillä ja paikat oli tosi jähmeenä ja kipeänä. Mulla on ollut nyt viimeisen kahden viikon aikana normaalia enemmän aamujäykkyyksiä ja tunti jos toinenkin siinä menee, että ne helpottaa. Pahimpina päivinä ainakin.
Eilen oli kuitenkin TODELLA huono päivä. Heti aamulla jo tiesin, että päivä ei tule olemaan mun juttuni. Aamulla heräsin jo kuudelta ja nukahdin hetkeksi uudestaan. Seuraavaksi ennen seiskaa herään siihen, että nenästäni vuotaa verta. No ei muuta kuin verenvuotoa tukkimaan ja takaisin tutimaan. Kasin jälkeen huudan pikkuveljelle, että hakee mulle pulloon vettä (jo useamman kuukauden olen nukkunut vesipullo sängyn vieressä). Olin juonut jo kuudelta puolikkaan limupulloni loppuun vedestä ja olin hirveän janoinen. Olen joka aamu tässä nyt jo viikon-kahden aikana herännyt hirveään janoon tai horkkaan. Eilen tein poikkeuksen ihan puhdasta uteliaisuuttani, enkä ottanut särkylääkettä heti kun päätin herätä. Kasin jälkeen siis. Makailin peiton alla ja ihmettelin kipua lonkissa. Lonkankoukistajani eivät pitäneet mistään asennosta ja kyljellään makaaminen lonkat rentoina oli tuskallista. Sängyn reunalle pääseminen oli vaikeaa, maahan kurottaminen jähmeää kivuliasta ja pyörätuoliin pääseminen tuskallista.
Molemmat polvet olivat turvoksissa, jähmeät ja näin ollen vaikeat liikutella. Kyynärpään kanssa oli tuskaa ja no, aamujäykkyyden kanssa on muutenkin vaikea olla, saatika kun nivelet ovat vielä tulehtuneet. Siihen kaiken päälle vielä horkka ja korkea kuume. 38 astetta kuumemittarissa ei mun päivääni lohduttanut. Itkin koko aamun kipuja, jähmeyttä ja kuumetta. Särkylääkkeen jälkeen oli vielä huono olokin.
Harkitsin fysioterapian peruuttamista, mutta en sitten peruuttanut sitä ja hyvä niin. Fysioterapiassa lonkankoukistajiin saatiin liikkuvuutta ja kun sai vähän jotain tehtyä ja puhuttua, niin olo helpottui huomattavasti. :) Kotiin tullessani lämmitin päivän ensimmäisen ruoka-annoksen itselleni ja aloitin psykan kertaamisen. Mulla on tosiaan perjantaina psykologian kirjoitukset ja olen kaiken vapaa-aikani käyttönytkin kyseisen aineen kertaamiseen.
Tunnin lukemisen jälkeen meinasin torkahtaa pöydän ääreen. Luin kolmisen tuntia ja päätin pitää tauon, sänkyyn siis. Hautauduin peiton alle, näpräilin puhelinta ja odotin isommalta taholta lupaa päikyille. Lupa heltisi 17:55 ja ummistin silmäni. Päikkärit vähän venähti ja heräsinkin vasta kahdeksan aikoihin. Olin illalla kiukkuinen ja ärtyisä päikkäreiden, nousevan kuumeen ja alkavien kipuaaltojen takia. Suihku ei auttanut asiaa. On turhauttavaa suojata kipsi joka kerta muovin ja teipin kanssa ja vain toivoa, että kipsi pysyisi kuivana. On myös turhauttavaa elää tän kipsin kanssa. Kipsi alkoi ketuttamaan ja ketutus nousi asteeseen ketutus maximus.
Ketutusluokka nousi asteeseen ketutus maximus ultima, joten oli parempi vain hautautua sänkyyn. Nukahdin ennen kahtatoista kuin lapsi kahden tunnin iltapäikyistä huolimatta.
Tänään mulla oli lääkäri, jonka sain varattua itselleni maanantaina. Ei lääkäri vaan reumapoli. Kahden päivän varoitusajalla varattu reumapoliaika oli mulle mahtava asia. Marssin Rullailin ensimmäiseksi labraan ja sieltä polille odottamaan lääkäriaikaa. Olin tunnin etuajassa. Lääkäri oli onneksi ajoissa. Crp oli pitkästä aikaa koholla, eikä ihme kun molemmat polvet ja vasen kyynärpää olivat todella nesteiset. Vasempaan (tekonivelpolveen) mä en apua saanut, koska lääkäri ei kuulemma siihen saisi koskea, vain ortopedi voisi tehdä sille jotain. Sain kuitenkin oikeaan polveen (ilman puudutusta) ja vasempaan kyynärpäähän kortisonia ja kyynärpää juilii vieläkin ikävästi. Polvi pienentyi silmissä eikä sen pistäminen sattunut, vaikka niin pelkäsin. Kyynärpää tuntui pahemmalta pistettävältä, emlasta huolimatta. Lääkäri passitti mut korkean crp:n takia keuhko- ja poskiontelokuville ja itkin niitäkin. Jos keuhkoissa jotain olisi, se olisi viimeinen niitti mun hermoihin. Onneksi mitään ei löytynyt ja sain 10 viikon tauon jälkeen roactemran vihdoin, antibioottikuurin ja kolme laastaroitua paikkaa (kortisonipistetyt paikat ja tippakäsi) kotiin vietäviksi. Taksia venailin 'päiväsalissaä 45 minuuttia. Odottelu meni kuitenkin sujuvasti ja tehokkaasti psykan kirjan ansiosta.
Kyynärpää juilii vieläkin pistoksen takia, tätä ei ole ennen käynyt, mutta ehkä mä otan nyt rauhassa tämän kanssa.
Nyt ilta kuluu Masterchef Australian kanssa ja loput illasta menee psykologiaa lukiessa.
Seuraavan kerran musta kuulette vasta perjantaisten (viimoisten!) kirjoitusten jälkeen. :) Lupaan palata mahdollisimman pian tuon nilkan kuulumisten parissa.
adjöö,
Sartsa xx
