sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

työelämä ja muuta

Tänään puhetta aiheesta, josta mulla ei ole vielä kauheasti kokemusta mutta olen saanut siitä erilaisilta ihmisiltä kuulla ja haluan jakaa omia ajatuksiani tästä aiheesta. Työelämä.

Mulla oli tossa keskiviikkona keskustelu mun koulunkäynnistä, johon osallistui vammaispalvelun työntekijä, mun äiti ja opinto-ohjaaja. Kaikki ei mennyt ihan suunnitellusti, mutta ei siitä sen enempää. Siellä mulle kerrottiin mahdollisuudesta osallistua KELA:n rahoittamaan työelämäharjoitukseen tai vastaavaan, jossa voi harjoitella tavallaan työelämään astumista ja siellä kartoitetaan apuvälineiden tarve, millainen työ sopisi sun tän hetkiselle tilanteelle ja olisiko jokin muu työ sittenkin helpompi ja vaivattomampi (jos teille avautuu mahdollisuutta niin menkää ihmeessä, koska on kuulemma tosi arvokasta, mutta KELA tosiaan kustantaa kaiken). Siellä saa myös yksilöllistä ohjausta siihen,että sopiiko joku ammatti erityisesti sulle ja siellä tapaa ammatinvalintapsykologeja ja yms yms. Mä en mahdollisuutta ottanut vastaan, koska 1) olen itsepäinen lapsi, 2) laiskuus, 3) mä olen ollut Ortonilla vaikka jos millaisilla ammatinavalintaviikoilla, joilla olen tavannut paljon ihmisiä (sosiaalityöntekijä, ammatinvalintapsykologi..), joten en kokenut siihen tarvetta.  Sitä paitsi mä olen oikeasti kehittänyyt itselleni mielipiteen, että jos työelämään reuman kanssa joskus haluaa, sua otetaan hyvin hanakasti mihinkään. Miksi? Koska sulla on pitkäaikaissairaus, jonka takia sulle voi tulla poissaoloja paljon, sä voit tarvita sairaslomaa keskivertoa useammin ja rasitus, jonka työ voi aiheuttaa sekä henkisellä että fyysisellä tasolla voi olla niin rankka, että työnantajan on helpompi ottaa joku terve ihminen työhön.Varsinkin se, että jos sä tarvitset apuvälineitä työn tekemiseen, voi vaikeuttaa sun työhön pääsyä entisestään.

Tää ei välttämättä ole totta, mä sanoin että tää perustuu mun omaan mielipiteeseen, perustuen juttuihin mitä olen kavereilta ja muilta ihmisiltä kuullut. Voi olla, että jotkut ihmiset käyttää isoa värikynää kun ne kertoo omista asioistaan, mutta en mä mikään ajatustenlukija ole! Mä olen kouluni kanssa siinä suhteessa onnellisessa asemassa, että kun käyn pientä koulua niin niiden opettajien on jollain tavalla helpompi ymmärtää mun tilannettam ja kuitenkin kun Elisenvaarassakin olen ollut nyt viisi vuotta niin ne opettajat tulee väkisinkin tutuiksi ja ne tuntee sut. Ja kun on pienessä koulussa on vaikeampi tehdä mitään ''pahaa'' ilman, että siitä kiertää jutut seuraavassa viidessä minuutissa. Siellä on ollut pakko ansaita se luottamus siltä henkilökunnalta. että ne uskaltaa luottaa siihen kun mä sanon etten tule huomenna kouluun koska olen tyksissä. Tai siihen että olin aamusta labrassa. Sen takia mun kouluelämä on mennyt reuman kanssa hyvin, koska muhun on luotettu. Mutta tuleeko se olemaan enää niin yksinkertaista kun mä siirryn ammattikorkeaan? En tiedä, katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

Suomi on pieni maa, jossa melkein kaikki ihmiset on sukua toisilleen. Ihmiset muodostaa täällä helposti ennakkoluuloja. Ennakkoluuloja reumaa kohtaan tulee tosi usein näkyviin. Useimmiten mä olen kuullut kysymyksen ''tarttuuko se?'' no worries mate! ei tää oo tartuvaa, vaikka mun käytös antaakin joskus niin ymmmärtää ! :D
Tai se, että jos mulla on reuma niin mähän en voi olla mitään muuta kuin pieni ja paksu. Useimmin ihmiset, jotka tietää reuman isovanhemmiltaan, luulee, että mulla olisi sormet aina ihme koukussa. Se että pääseekö ihmiset näiden ennakkoluulojen ja hölmöjen, mutta joillekin tarpeellisten kysymysten yli on vielä kysymys johon kukaan ei osaa vastata. Suomessakin on kuitenkin ihmisiä, jotka tekee työtä reuman parissa ja yrittää tehdä sitä tunnetuksi (kuten minä täällä blogissa). Toivottavasti kuitenkin jokainen reumanuori ja aikuinenkin saa tehdä sellaisia töitä kuin oikeasti haluaa, eikä anna kenenkään estää! Reuma ei ole este lääkärin, asianajajan tai liikunnanohjaajan uralle (riippuu tilanteesta), mutta jos on tarpeeksi sitkeä ja jaksaa yrittää niin mä en ainakaan näe mitään ongelmaa, ettei mua voisi joskus kuulla jossain radiokanavalla höpöttämässä. :) Tai tuomarin penkillä tuomioita latelemassa, tai ihmisiä oikeussalissa puolustamassa tai syyttmässä.

Reuma ei ole millekään este, oma mieli ja päättäväisyys on.

Hyvät kesänalut kaikille lukijoille, anonyymeille ja muille jotka tänne eksytte! :)