Hei kaikille !
Viimeisimmästä kirjoituksesta on taas vähän vierähtänyt aikaa, mutta ei kai sille mitään voi että aika kuluu nopeaan?
Mitä mulle kuuluu nyt, kun leikkauksesta on jo melkein 4 kuukautta? Mulle kuuluu hyvää. Mä tunnen olevani paljon paremmassa kunnossa kuin koskaan, vaikka nilkassa onkin tulehdusta, mutta silti. Mä olen normaalia enemmän täynnä positiivisuutta, mä uskallan olla oma itseni ja mä jaksan tehdä ja elää. Nyt kun mä olen saanut elää tän polven kanssa muutaman kuukauden, mä en vaihtais sitä mihinkään. Uusiin ihmisiin tutustuminen on helpompaa, käveleminen on kivuttomampaa, housujen ja mekon käyttäminen on kivaa, tanssiminen on mun juttu ja elämä hymyilee. Jokin mua SILTI pidättelee.
Joskus ajatusten lukeminen voisi olla ihan piristävää. Tietäisi mitä toinen ihminen susta oikeasti ajattelee ja onko toi kaveruus totta vai vaan jotain muuta? Hymyileekö se tosissaan vai tekeekö se sen muiden takia? Mä olen joutunut hyväksymään sen puolen elämästä, että kaikki ei tykkää kaikista. Se on tullut munkin kohdalla huomattua. Ihmisillä on paha tapa olla tykkäämättä musta tai kehittää joku ongelma mua vastaan vain siksi, että mä sanon asioita suoraan, enkä kiertele ja kaartele. Mä menen suoraan asiaan tai jos teen suunnitelman niin mä pysyn siinä, enkä halua että joku tulee sanomaan että jos nyt kuitenkin tehdään näin kun se olisi tämän ja tämän takia paljon parempi. Mä en kaipaa tekosyitä, mä haluan sen oikean syyn. Mulle voi sanoa asioita ja mä osaan oikeasti olla ihan kivakin ihminen. Mä osaan kuunnella, lohduttaa ja pitää hauskaa. Mä olen spontaani ja seikkailunhaluinen. En mä kovinkaan usein mieti kahta kertaa, mä vaan teen. Se ei oo aina kauhean fiksua, mut tulipahan kokeiltua.
Ihmiset kehittää ongelmia aina ihan typeristä asioista. Ja se valituksen määrä mitä siitä 'ongelmasta tulee on jotain hirveetä. Mä en voi sietää valittamista typeristä asioista! Meillä on ollut koululta nyt muutaman kerran sähköt poissa ja silloin huomaa miten riippuvaisia me ollaa siellä sähköstä. Opiskelu hoidetaan vanhaan malliin opettajan sanelusta ja liitutaululta. Lämmintä ruokaa ei saada, mutta henkilökunta ruokalassa tekee parhaansa että me saataisiin edes jotain mahanpohjalle, ja sitten ihmiset kehtaa valittaa siitä, jos ruokana on 'vain leipää' tai jos ruokailu siirtyy YHDELLÄ tunnilla eteenpäin. Ei kukaan kuole yhdessä tunnissa nälkään. Joko ihmiset on huonolla tuulella tai sitten yhteiskunta menee vain koko ajan itsekeskeisemmäksi. Se on pelottavaa jos ihmiset ei muista että maailmassa on muitakin napoja kuin se oma. Tai sitten mä olen vaan niin 'kokenut' kaikkea, että mä en jaksa alkaa valittaa tollaisista asioista. Naurettavaa.
Talvella ihmiset valittaa kylmää, kesällä kuumuutta. Sadesäällä on liian märkää ja helteellä liian kuivaa. Eikö koskaan mikään ole hyvin? Musta on ihanaa et kesä tulee ja aurinko paistaa, on lämpimämpi ilma ja voi käyttää mekkoja ja ottaa aurinkoa. Voi olla enemmän ulkona ja näkee kavereita useammin, koska on tarpeeksi lämmin liikkua mopoilla. Kesä tuo mulle myös paljon sellaisia suunnitelmia, mitkä tapahtuu vähän extempore- meiningillä, mutta eikö kesällä kuulukin olla sellaista? Mä olen tosi tyytyväinen tällä hetkellä elämääni, mitä nyt muutamista kivuista välittämättä. Koulu loppuu pian, sain kesätyöpaikan, kesäloma on täynnä tekemistä, kaverit on ihania, musiikki on terapiaa ja elämä on ihanaa.
Koettakaa tekin muistaa löytää myös niinä huonoina päivinä jotain positiivista täältä maailmasta ja omasta elämästänne, ei se ole vaikeaa kun yrittää.. :)
-Sartsa
