20.1.2013

Hei kaikille !

2 päivää ja mulla on jo uus jalka. Pikkuhiljaa alkaa jännittämään. Mä olen koko viikonlopun valmistellut kaikkee täällä kotona itseäni varten: siivosin huoneen, vaihdoin järjestyksen helppokulkuisammaksi ja vaihdoin lakanat niin on kivempi tulla omaan sänkyyn nukkumaan.
Mulla on tänään kauhea masistelu ja jotenkin sellainen melankolinen fiilis, näin eilen kavereita ja musta tuntu kamalalta kun ne lähti meiltä ja jäin yksin hetkeksi kotiin. Mä oon tullut kauhean ihmisläheiseksi ja kaipaan koko ajan seuraa ympärilleni. Siis, tietynlaista seuraa. Musta on vaan ihanaa, että mulla on oikeasti kavereita, jotka vilpittömästi välittää ja jaksaa mua päivästä toiseen, vaikka mä olenkin vähän tällänen.. Joten kaikki te mussukatrakkaat jotka luette tätä ni ootte iha älyrakkaita mulle ! <3

Masistelupäivät on aina hyvä käyttää kirjoittamiseen ja musiikin kuunteluun. Tänään noiden lisäksi, mun päivään kuuluu pakkaaminen. Ja siitä mä tulinkin nyt kirjoittamaan. Mitä pakata mukaan, jos on oletusarvoisesti, viikon sairaalassaoloon? Tekeminen on kuitenkin silleen rajattua, että pitäis pysyä oman huoneen sisällä. Jos vieresessä sängyssä joku mamma makaa niin täytyy olla hiljempaa ettei kuule napinaa ''toi saatanan nykynuoriso on kyllä aivan hirveen epäkohteliasta porukkaa'' tai jos siinä vieresessä pedissä makaa joku saatanan papupata, niin mun täytyy saada omaa rauhaa keinolla millä hyvänsä. Multa ei meinaan sympatiaa heltiä mammalle joka papattaa vuorokauden jos toisenkin putkeen, eikä älyä antaa mun olla rauhassa, siinä vaiheessa palaa multa källi ja jokin muukin.
Tää on sillä tavalla erilaista pakkaamista kuin Ortoniin, koska Ortonissa mä liikun aika tavalla. Tuolla se liikkuminen alkaa keskiviikkona, leikkauksen jälkeisenä päivänä, jolloin lähdetään harjoittelemaan kävelyä. Liikkuminen tapahtuu letkujen, kivun, turvotuksen ja pään sallimissa rajoissa, joten tässä ei ole mitään eettisesti väärää.
Pakkaaminen on mulle kuitenkin aina samanlaista. Se alkaa listan tekemisestä. Listaan eritellään hygienia, vaatteet ja tekeminen. Listaan kirjotetaa mitä mieleen tulee ja mietitään et onko tarpeellinen vai ei. Tällä kertaa poikkesin enkä tehnyt listaa, aloin vaan pakkaamaan.

Kotiinpaluu- vaatekerta, muutama toppi sairaalapaidan alle, villasukat ja oma yökkäri. Mä haluan saada ainakin sen sairaalapaidan päältäni pois välillä. Vaikka sit vaan yöksi.

Värikyniä, teroitin, yliviivaustusseja, lyijykyniä ja muita tarpeellisia jos haluan vaikka piirtää. Ja jotenkin ne koulutehtävät täytyy tehdä ! Pakkasin kolme kirjaa mukaan, koska oon yllättävän kova lukemaan, jos muutakaan tekemistä ei ole. Leffoja, leffoja ja One directionin keikkataltiointi- dvd.

Otan myös rakkaat Skullcandyni mukaan. Ei varmaan tarvitse selitellä, miksi otan nää mukaan. :D

Rasvaa, dödöö, harja, pinnejä, saippuaa, shampoota, hoitoainetta, kasvovettä ja pumpulilappuja. No kun mä oon nainen, ja mun iho on pintakuiva, mut samalla se rasvottuu tosi herkästi.

Myös Höntti- nalle lähtee mun kanssa reissuun, että on joku jota vasten itkee ja jota halia kun pelottaa tai haluaa halia. Naurakoot mulle Paimiossa, mä nauran takaisin kun Höntti lentää niitä päin. saatana.

Siinähän niitä nyt oli vähän jotain ! Mun täytyy tosiaan ottaa myös omat lääkkeet dosetissa mukaan, ja kasvuhormonikin täytyy ottaa mukaan, joten kasseja on aivan kiitettävä määrä ! :) Dvd:iden määrä voi kyllä vielä kasvaa, tai sitten pyydän äitiä tuomaan mukanaan kun tulee mua kattomaan.
Mä otan myös omat kepit mukaan, koska jollain on käveltävä.

Otan huomenna kuvia näistä mun jaloista ja sitten kun leikkausturvotus on laskenut niin otan niistä uudestaan kuvan ! Taidan myös joutua ottamaan koko kropan kuvan, koska kroppa on kierossa jalan takia.
Kuullaan ja toivottavasti viihdyitte tän postauksen parissa! :)

tekonivel ohoi !

Heips kaikille lukijoille ja tsekkailijoille !

Mulle tuli tässä yks viikko idea, että sitten kun mä menen sinne tekonivelleikkaukseen, niin kiinnostaisiko teitä lukea vähän mun ajatuksia aiheesta ja niistä kokemuksista mitä olen sen matkan varrella sitten saanut kokea. Puhuin tästä Onan kanssa Ortonilla ja hän piti sitä hyvänä ideana. Ja jos totta puhutaan niin niin pidän mäkin, mähän oon siis aivan äärettömän fiksu ja kekseliäs.. ;)

   Mä olen itse ollut henkisesti valmis jo pidemmän aikaa tähän leikkaukseen, mun polvi on kuitenkin ollut suoraan sanottuna niin paskassa jamassa jo pidemmän aikaa, että mä, ortopedit ja fysioterapeutit + kaikki muut mun kanssa tekemisissä olleet, ihmettellään, että miten mä kävelen tän kanssa vielä. Polvi lipsahtelee pois paikoiltaan ja valgus- kulmaa sillä on jo kunnioitettavat 20 astetta. Polven sisällä ei ole mitään, mikä pitäisi sitä kiinni, rusto-, nivel- ja luupinnat on kärsineet niin pahasti, että kipu, joka polvessa on, johtuu aina jostain niistä. Mä olisin ollut valmis tähän leikkaukseen jo about 12- vuotiaana. Mulle sanottiin aina näin: ''Täytyy jaksaa odottaa siihen että sä olet täysi-ikäinen ja että sun kasvulinjat on pysähtyneet.'' Mä sain aina kuulla saman asian ortopedin kun ortopedin vastaanotolla ja se turhautti vaikka kuinka paljon. Mä olisin itse osannut tehdä niitä diagnooseja. Kyllähän sen nyt junttikin näkee, että se polvi ei ole suora ja se lumpio siellä liikkuu aika vapaasti, suuntaan kuin suuntaan. Joten kun viimeisimmän kerran ortopedin vastaanotolla totesin, että mä olen niin turhautunut tähän paskaan, että mä en jaksa enää, otti ortopedi sen tosissaan ja sanoi, että laitetaan leikkausjonoon. Kasvulinjoissa olisi vielä varaa mennä kasvussa ylöspäin, mutta hullukaan tätä touhua katsele enää. Mä itse en ainakaan. Mun positiivinen elämänasenne ei riitä ainiaaksi. Ja kun mä kuulin sanan leikkausjono, mä purskahdin itkuun. Mä olin niin helpottunut siitä, että asialle vihdoin TEHDÄÄN jotain, eikä vain istuta ja oteta polvea käteen ja väännellä sitä. MITÄ HYÖTYÄ SIITÄ MUKA ON ? Ei. Mitään. Mä olin sen päivän, kun sain asiasta kuulla, niin iloinen, ettei sitä voinut mikään, siis mikään, pilata.

  Mä rupesin aika pian aikatauluttelemaan päässäni kaikenlaista, tähän leikkaukseen liittyen. Mun koulunkäynti oli tietysti ensimmäisenä ja huoli siitä, pääsenkö mä katsomaan Wanhat, missä mun kaverit tanssii tänä vuonna. Pääsenkö mä katsomaan penkkarit, missä mun ikäluokka riehuu tänä vuonna. Pääsenkö mä potkiaisiin? Mulle luvattiin että leikkaus on alkuvuodesta ja ryhdyin heti suunnittelemaan neljättä jaksoa, ja sitä millaiselta se näyttäisi. Pitäviä suunnitelmia en voinut tehdä ennenkuin postiluukusta tipahti se maaginen leikkausaika. Leikkausajan tultua, oli paljon helpompi lähteä lyömään suunnitelmia lukkoon koulun käynnin kannalta. Saatiin opon kanssa mun kurssimäärät nelosjaksosta minimiin, ja täytyy sanoa, että leikkaus on aivan mahtavassa ajankohdassa mun koulun kannalta! Mä ehdin toipua tarpeeksi pitkään kotona, jotta pystyn kouluun klenkkaamaan neljän viikon jälkeen leikkauksesta penkkarit ja Wanhat katsomaan. Potkiaiset taitaa jäädä tänä vuonna väliin, mikä mua harmittaa suunnattomasti, ellei lääkärit anna mulle jotain erikoislupaa lähteä 9 päivän jälkeen leikkauksesta, bilettämään keskelle korpea kavereiden kanssa. Ei auta muu kuin olla optimistinen ja odotella ensi vuoden potkiaisia, koska silloinha mä olen se, jota potkitaan! Mua myös oikeasti lohduttaa se, että vaikka en Wanhoja voikaan tanssia, niin ainakin saan jotain joka on paljon pysyvämpää, ja joka muuttaa mun elämänlaatua aika tavalla.

No joka tapauksessa, takaisin siihen ideaan !
Sain tosiaan idean, että kun tähän leikkaukseen on valmistauduttu, tavalla tai toisella, jo pidemmän aikaa, että kiinnostaisiko teitä lukea tavallaan päiväkirjamerkintöjä tai vastaavia tästä polusta minkä käyn tän polven kanssa nyt tässä parin-kolmen kuukauden sisään? Mitä siihen leikkaukseen on vaadittu, mitä täytyy olla kunnossa ja millaista mun elämä on sen jälkeen? Mua itseäni olisi ja edelleen kiinnostaisi kuulla suunnilleen saman ikäisten taipaleita tekonivelleikkauksen kanssa.  Tekonivelten tarve on kuitenkin varmasti kasvamassa ja mua ärsyttää joka kerta, kun äiti jankkaa mulle mua reilusti vanhemmista ihmisistä joille on tehty tää leikkaus ja miten se paraneminen on heillä lähtenyt käyntiin. Joo onhan se totta, että nivel kun nivel. Mutta kun eri-ikäiset parantuu eri tahtia ja eri tavalla. Mulla on motivaatiota kuntoutumiseen, koska mun täytyy käydä koulu ja välttyä erakoitumiselta. Mun tarvitsisis myös olla tosiaan silleen pystyssä, että pääsen katsomaan ne Wanhat ja penkkarit, ja ehkä jopa juhlimaan kahden kaverin synttäreitä.. :--)

Mutta, nyt kaipaan teidän kommentteja! Olkaa sitten kirjautuneita tai ette, mutta kaipaan oikeasti niitä mielipiteitä ja kommentteja että haluatteko te lukea kerrankin niinkuin asiaa.. :)
Pliiiiis, kommentoikaa ja jakakaa ajatuksianne! Ja jos ujostuttaa niin kertokaahan edes mun sähköpostiin (------>>) että mitä mieltä olette ! :)

MUAH :*