maanantai 31. elokuuta 2015

Long time no see my friends

Hola rakkaat seuraajat!

Mitä teille kuuluu? Viimeisestä kerrasta on ehtinyt vierähtämään jo liian pitkä tovi. Muistetaan kuitenkin, että blogi on mun ja kirjoitan kun siltä tuntuu. Ja nyt tuntuu siltä. :)

     Viimeisestä kirjoituskerrasta on muuttunut aika monikin asia. Kolmen kuukauden aikana on ehtinyt sattua ja tapahtua. Olen itkenyt, nauranut, huutanut, tanssinut, valvonut ihan liian pitkään, nauttinut ja ennenkaikkea stressannut.  Mikä mua on stressannut?

     Touko- kesäkuussa sattui ja tapahtui. Ehdittiin käymään avomiehen sukulaisilla Pohjanmaalla muutamaankin kertaan, auto reistaili, kuntoutuspäätös tuli loppuunsa, vietettiin juhannusta ja kipuilin. Sain kuulla oikean polven magneettitulokset: puhdistusleikkaus olisi hyödytön ja polvi on kypsä tekonivelelle, mitä tehdään? Sovimme ortopedin kanssa, että järkevintä on odottaa ja lykätä leikkausta. Kontrolli vuoden päähän ja soittoa heti jos tilanne pahentuu.

      Olin myös lannerangan ja SI- nivelten magneetissa. Omalääkärini piti soittaa tuloksista heinäkuun alussa, mutta juhannusviikolla ollessani kuntoutuksessa sain kuulla suuria uutisia. SI- nivelet ovat tulehtuneet ja oireet viittaavat selkärankareumaan. Mitään diagnoosia ei kuitenkaan lähdetty tekemään. Sakroiliittilöydöksen vuoksi kaikki piti suunnitella uudestaan, mikä ammatiksi, onnistuuko opiskelu,mitä fysioterapiassa ja kuntoutuksessa uskalletaan tehdä ja miten käy nykyisen lääkityksen. Biologista ei voisi vaihtaa ennen infektiolääkäreiden konsultointia keuhkoissa olevan mykobakteerin vuoksi. Myko on nykyisin pieni ja harmiton, mutta riskiä sen laukaisemiseksi uudelleen, ei haluttu ottaa.

     Ortonilla silmälääkäri totesi myös jälkikaihin iskeneen astetta rajumpana vasempaan silmään ja se pitää poistaa laserleikkauksella. Lähete lähetettiin hoitotahon silmälääkäreille ja 8.9. olen menossa laseroitavaksi. Tähän mainittakoon, että en ole lääkärikammoinen. Kuitenkin silmä- ja hammaslääkärit ovat minulle suurimpia kauhunaiheita. Stressaan pelkkää hammastarkastustakin viikkoja ennen aikaa ja ajan ollessa puolen tunnin päässä tärisen kuin haavanlehti ja itku on lähellä.

     Kaiken tämän lisäksi stressasin jo olleita pääsykokeita ja toivoin todella saavani AMKpaikan. Stressasin myös menevätkö lähettämäni hakemukset Kelassa läpi ja mistä löydän uuden fysioterapeutin.

    Nykytilanne: oikean polven kanssa elämme niin normaalisti kuin pystymme elämään, pitkiä kävelylenkkejä en pysty tekemään, ihan vain selänkin takia, mutta enpä ole kävelylle ennenkään hinkunut. Selkä on edelleen kipeä ja olenkin sairaslomalainen ammattikouluopinnoistani. Selkä ja niska- hartiaseutu vaivaavat päivittäin ja olen pulassa niiden kanssa.
Lääkitystä ei vaihdettu radikaalisti, aloitin Salazopyrinin syömisen ja toivomme, että se auttaa selän kanssa. Ammattikorkeakoulupaikkaa ei herunut, mutta on vain ajan kysymys milloin mustakin tulee haalarikansalainen. Kelan hakemukset menivät myös läpi ja olin tänään ensimmäisen kerran Turun Reumalassa fysioterapiassa.

    Asiat ovat siis sairasrintamalla suht kivasti. Sosiaaliset suhteet tökkivät nyt paljon vastaan, mutta mikään ei ole niin suuri este, etteikö sitä voisi kiertää, ylittää tai alittaa. Ja onneksi mulla on maailman paras perhe ja avomies, jotka jaksavat mun kiukuttelua ja känkkäränkkyyttä kaikesta huolimatta. Tulevaisuudessa siintää myös Antti Tuiskun keikka, jota odotan kuin kuuta nousevaa. Sisäinen fanini on nostanut rankasti taas päätään ja avomiehen ja Hipsun korvat saavat siitä osansa. Joten näihin tunnelmiin, peto on irti!

xx Sari



PS. pääsi myös tapahtumaan niin, että 4.6. luvattiin toisillemme toisen puoliskon kanssa, että jonain päivänä sanotaan vielä Tahdon.