tiistai 31. tammikuuta 2012

paikallishoidot

Paikallishoidot. Sana joka saa monen pikkuisen pelkäämään. Minulle paikallishoidot tarkoittavat kolmea asiaa: neuloja, lääkettä ja helpotusta. Helpotusta arkipäiväiseen toimintaan ja jokapäiväisiin kipuihin. En mä ota paikallishoidoista enää niin suurta stressiä, varsinkaan jos menen nukutukseen. Jos mulla laitetaan paikallispuudutuksessa paikat niin sitten pelkään hieman.

Paikallispuudutuksessa, ainakin mulle, laitetaan puudutusrasvaa eli emlaa joka puuduttaa pistettävän paikan ihon ja ehkä sitä ihon alaista kudostakin. Lääkäristä ja/tai hoitajasta riippuen emlaa pidetään pistettävässä paikassa puolesta tunnista puoleentoista tuntia. Näin rasva ehtii imeytymään ja vaikuttamaan. Joku lääkäri/hoitaja antaa vielä emlan jälkeen kylmää pistettävään paikkaan laitettavaksi, jotta se turruttaisi paikkaa enemmän (jos tämä on syy?). Joissain tapauksissa, kuten minulla, kylmää ei ole käytetty. Neula on vain laitettu kipeään niveleen emlan jälkeen. Nivel tyhjennetään nesteestä ja sen jälkeen laitetaan kortisonia. Joka kerta kun näen neulan jolla minua pistetään, pelästyn, koska se on niin HITON iso! Lääkäristä ja paikasta riippuen pistäminen ei tunnu kummoiselta, totta kai joskus kirpaisee hieman enemmän kuin haluaisi, mutta se täytyy vain kestää.

Anestesiassa eli nukutuksessa, nukutetaan lääkkeellisesti ennen hoitoja. Nukuttaminen tapahtuu kahdella tavalla: maskilla TAI kanyylilla. Kanyyli eli tippa on letku, joka laitetaan ihon alle neulan avulla ja se laitetaan verisuoneen. Näin nukutusaine vaikuttaa nopeasti. Toinen tapa maski on keino jota en itse käytä ja mahdollisuuksien mukaan pyydän aina nukutuslääkäreitä jättämään maskin pois, koska se haisee pahalta. Tämä on tietysti vain minun mielipiteeni. Maskista siis hengitellään kaasua, muutamien sekunttien ajan kunnes nukahtaa. Yleensä kanyylikin kuitenkin laitetaan, koska sen avulla saadaan nopeasti lääkittyä, jos on tarvis.
Nukutuksen aikana seurataan myös happisaturaatiota, sydänkäyrää ja verenpainetta. Nukutus on pidempikestoisena riskialtista, mutta ei sitä kannata silti pelätä, koska ammattilaset pitävät sinusta huolta.
Ennen nukutusta ei saa syödä, jotta oksennusriski toimenpiteen aikana pienentyisi. Juomistakaan ei suositella 4-6 tuntia ennen toimenpidettä viimeksi mainitusta syystä.
Joitain lääkkeitä on hyvä ottaa ennen nukutusta, ei siis kaikkia! Itse otan ennen nukutusta verenpainelääkkeen, särkylääkkeen ja kortisonin. Älä ota vitamiineja tai vastaavia ennen nukutusta, vain välttämättömin!

Molemmissa toimenpiteissä on hyvät ja huonot puolensa. Nukutuksessa saa nukkua eikä tunne tai kuule mitään mitä ympärillä tapahtuu. Ennen paikallispuudutusta saa syödä ja juoda, ja silloin tietää milloin ja miten kaikki tapahtuu (jos on epävarma ja haluaa tietää).
Nukutuksen huonot puolet liittyvät riskeihin ja siihen ettei saa syödä tai juoda ja se laskee verensokeria ja lisää huonovointisuutta. Paikallispuudutuksessa tuntee jotain ja tietää milloin kaikki tapahtuu (jos ei halua tietää). Paikallispuudutuksena tehdyt paikallishoidot eivät kuitenkaan aina satu! Eivätkä kaikki välttämättä tunne sitä ollenkaan, jokaisen on kuitenkin paras totutella ilman nukutusta laitettaviin paikallishoitoihin, koska se on joskus vääjämättä edessä. Ota kuitenkin oma aikasi ja kuuntele itseäsi. Sinä tunnet itsesi parhaiten ei kukaan muu.



keskiviikko 18. tammikuuta 2012

minä itse

Hei kaikille ketkä tämän näette.
Mä olen siis Sari olen 17-vuotias nuori Pöytyältä, joka sairastaa (lasten)reumaa.
Reumaa olen sairastanut 1,5-vuotiaasta lähtien ja jo pienestä pitäen on pitännyt totuttautua tippaan (kanyyliin), verikoe neulaan, lääkkeisiin sekä erilaisiin ihmisiin.
Reuma alkoi minulla polvista. Polveni tulehtuivat ja ne tähystettiin ja näin minulle todettiin reuma.
Pienestä tytöstä asti olen saanut kortisonia sekä suun kautta että niveliin. Annostukset suun kautta ovat vaihdelleet mutta nykyään ne ovat hyvin pieniä eikä niveliinkään jouduta sitä niin paljoa enää tunkemaan.
Parhaimmillaan muutamaa vuotta nuorempana molemmat käteni olivat kauttaaltaan laastareissa, samoin jalkani.
Tautini on ollut todella aktiivinen muutamina vuosina ja olenkin viimeisen 10-7 vuoden aikana käynyt kaikki biologiset lääkkeet kerran- kaksi läpi. Humirassa ja kineretissä olen ollut koekaniinina, embrel on mennyt, remicade on mennyt ja tällä hetkellä saan roactemraa.
Hoitohistoriaani voisi jatkaa tähän loputtomii mutta eiköhän tuo nyt riitä. :)
Ainiin melkein kaikiki kipulääkkeet ja muut reumalääkkeet on tullut myös kokeiltua, mutta eihän nuo oikein tunnu tehoavan tähän supersankarikroppaan, mutta kyllä mä pärjään.
Nykyään mua ei utnnista reumalapseksi muuta kuin tuosta vasemman jalan valtavasta valguksesta, eli jalka on kääntynyt polven kohtaa sellaiset 20 astetta ulospäin. Myös pieni kokoni kielii siitä, että kaikki muumit ei ole laaksossa.

Näin tämä riittää minusta lisää saa tietää jos haluaa!