Olen ollut aina todella huono pitämään mistään säännöllisyyksistä kiinni, ainakaan jos epäsäännöllisyydestä ei tule mitään sanktioita. Siksi en ole ikinä osannut kirjoittaa päiväkirjaa; olen kyllä kirjoittanut erilaisiin vihkoihin ja kirjasiin jonkin ajan tuntemuksia, mutta säännöllisesti en ole niitä osanut kirjoittaa. Näin myöhemmällä iällä asia ei ole juurikaan harmittanut. Suurimpana ongelmana minulla on kuitenkin aina ollut reuma ja sen kanssa eläminen ja siitä löytyy ihan tarpeeksi lääketieteellisiä dokumentteja. Siksi ehkä tämänkin blogin ylläpitäminen on jäänyt nyt vähemmälle: ei ole oikein ollut mitään mistä kirjoittaa. Mutta nyt on.
Aloitetaan helpoimmasta harmituksesta. En ole ehtinyt tai jaksanut käydä salilla hetkeen. Päivät ovat täyttyneet nopeasti erilaisilla toiminnoilla ja jaksamista ei ole yksinkertaisesti riittänyt. Vähäinen uni ja erilaiset kivut eivät myöskään tue liikkumisen halua. Pian kuitenkin yksi iso stressin aihe on poissa ja toivon mukaan sen jälkeen alan saamaan salimotivaatiota takaisin. Olen siis käynyt vuoden ajan salilla melko säännöllisesti ja se alkoi jo näkyä: aloin saamaan hieman lihasvoimaa ja aerobinen kuntokin oli jo noususuhteinen. Tuntuu tyhmältä mainita koko asiaa, kun salilla käyminen on kuitenkin aika tuore harrastus kohdallani. Aloin kuitenkin jo nauttimaan siitä ja odottamaan salille pääsyä.
Sitten se suurin ongelma. Lonkkani alkoi vaivaamaan pari viikkoa sitten. Ei mitenkään isosti, mutta tarpeeksi kuitenkin. Kävely ja seisominen ovat kivuliaita ja tuolilta noustessa saa ottaa tukea ettei jalka petä alta. Kun lonkka alkoi kipuilemaan, eikä se loppunutkaa parin päivän sisään, nousi pintaan pelko. Pelko siitä, että ajaudun samaan pisteeseen missä olin 2014 keväällä. En pystynyt tekemään silloin mitään ilman kipua lonkassa. Älkääkä nyt käsittäkö väärin, kipu ei ole mulle uusi juttu. Mutta silloinen kipu oli sellaista mitä en pysty kuvailemaan. En pystynyt kääntämään kylkeä sängyssä ilman, että hengästyin ja itkin ja sama koski jokaista toimintoa mitä pidetään itsestäänselvyytenä. Muistan edelleen kuinka pelkäsin vessaan menemistä, koska matkalla oli yksi kynnys (hyvin mitätön sellainen) ovella. En vain saanut jalkaani siitä ylös ilman apua. Aivan kaikki toiminnot olivat kivuliaita, jopa hengittäminen. Silloin mut laitettiinkin tekonivelleikkausjonoon ja leikkausajan sain syksylle. Myöhemmin kesällä sain kuitenkin peruuttaa ajan, koska lonkka oli jo huomattavasti parempi. Siinä on edelleen huomattava liikerajoitus ja kipuakin esiintyy, mutta tulemme keskenämme toimeen toistaiseksi.
Mutta niin se nykyinen tilanne. Keväällä 2014 oikea lonkka oli toimintakyvytön. Nyt kipeänä on vasen lonkka. Soitin reumapolille viikon kestäneen kivun jälkeen ja sanoin tarvitsevani pistosajan ja sainkin ajan jo seuraavalle viikolle. Aika oli tällä viikolla. Menin lääkäriin keppien kanssa ja hieman jännittäen, ajatuksena kortisonipistos lonkkaan. Lääkäri ultrasi lonkan ja totesi sen olevan nesteetön. Sitten se alkoi: turhautumisitku. Kipu siis todennäköisesti johtuu lonkan nivelrikosta ja kortisonia sinne ei laiteta ennen kuin on kokeiltu varauskieltoa. Ymmärrän ihan jokaisen perustelun mitä lääkäri minulle esitti, enkä lähde kieltämään niistä yhtäkään. Mutta kun vaihtoehtoina ovat tekonivelleikkaus kuukausien päästä tai kortisonipistos nyt, valinta ei ole ihan hirveän vaikea. Ja kun tilanteeni on se, että suurinpiirtein kaikki nivelet ovat vaihtamisen tarpeessa, niin en kieltäydy kortisonista enää tässä vaiheessa. Varsinkaan jos siitä saattaa olla apua.
Ei lääkärikäynti kuitenkaan turha ollut. Sain oikeaan nilkkaan kortisonia, sekin on ollut pitkään kipeä vaikka se onkin luudutettu.
Harvinaisen tästä tilanteesta tekee se, etten ole vielä valmis tekonivelleikkaukseen. Ei vain ole oikea hetki sille. Viime vuonna olisi voinut suostua, mutta tällä hetkellä elämäntilanteeni ei salli sitä. En kuitenkaan aio jäädä murehtimaan tilannettani, se kun voisi olla pahempikin. Tiedän myös että jonkun muun tilanne on omaani paljon pahempi ja olenkin iloinen siitä, että pystyn kävelemään jotenkuten. Iloitsen myös lähestyvästä joulusta! Muut jouluintoilijat, ilmoittautukaa!
xx Sari
