kuulumisia

Pienen epävirallisen kesätauon jälkeen on hyvä jatkaa kirjoittamista. Mulle on tapahtunut enemmän ja vähemmän kaikkeä tässä reilu kuukauden sisään. Valtion leipiin lähtivät velvollisuuttaan täyttämään lähes mun koko kaveripiiri. Poikaystävä, serkku, veli ja monen monta kaveria lähtivät heinökuun alusta armeijan kirjaviin ja siitä lähtien olen elänyt mun vanhan elämän mukaisesti mun arkipäiväni. Mulla on ollut tosi yksinäinen olo, kuitenkin olen jo tottunut siihen, että aina on joku jonka kanssa aikaa viettää. Aika kuluu yksin ollesakin väkisin, olen kuitenkin yrittänyt kehittää itselleni tekemistä ja odotettavaa.

Ensimmäiset viikot oli mulle vaikeimmat. Sain satunnaisia ahdistus- ja paniikkikohtauksia ja itkeskelin paljon. Vietin päivät huoneessani ja mietin miten tästä selvitään. Itkin pienimmästäkin pahan olon tunteesta tai jos joku sanoi jotain suhteestani. Siviilissä olleista kavereista oli suurin apu.  Heille pystyin kertomaan pahasta olosta, ikävästä ja kiroamaan jonkun sanomisista. Pahin olo helpotti kun kaikki muut paitsi poikaystävä olivat ensimmäisillä lomilla. Olin iloinen kun sain veljen hetkeksi kotiin, vaikka ei tehty mitään normaalista poikkeavaa oli silti helpotus tietää että toinen on kotona hetken ja että se välittää. Ollaan kuitenkin aina oltu toistemme tukena, hyvässä kuin pahassakin.  Ensimmäiset lomat olivat pidemmät ja näinkin serkkuani yhtenä maanantaina. Meistä on tullut läheisimpiä vuoden/parin sisään ja olen tästä tosi iloinen. Meitä yhdistää niin moni asia, että olisi hullua heittää sellaista ystävyyttä hukkaan. Serkkuni on siis vapaaehtoisena suorittamassa palvelustaan ja oli ihana pitää sellainen tyttöpäivä, käytiin syömässä ja puhuttiin silmät suut täyteen kaikkea mahdollista. 

Poikaystävän päästyä kahden (!!) kiinnioloviikonlopun jälkeen lomille olin onnellinen. Kolme kokonaista päivää meidän käytössä. Ikinä olisi uskonut, että arkipäiväisistä asioista tai toisen läsnäolosta voi tulla niin hyvä olo. Olin tajuttoman onnellinen ja onnellisena saatoin poikaystävän takaisin pysäkilleen ja takaisin palvelukseen pidempien lomien jälkeen.

Toisen ollessa poissa pidempään pienemmät asiat saa isoja merkityksiä kun nähdään. Erillään olo vahvistaa meitä ja ollaan tajuttu kuinka paljon toinen toiselle merkitsee. Samalla on vahvistunut se tunne, että tää on se ihminen, jonka kanssa haluan elää tulevaisuudessa ja jonka kanssa haluan jakaa kaikki hyvät ja huonot hetket. Yhteinen tulevaisuus on toistaiseksi kaukainen, mutta ei mahdoton ajatus. Asutaan molemmat vielä toistaiseksi kotona eikä kummalakaan varsinaisesti ole kiire kotoa pois. Mä alan kuitenkin kaipaamaan omaa henkilökohtaista tilaa ja omaa itsenäistä elämää. Yksin asuminen olisi mulle kuitenkin mahdotonta. Tällä tilanteella pärjäisin hyvin, mutta mitä jos mulla on reuman kanssa paha päivä? Tulevaisuus näyttää sitten joskus millaista mun elämä tulee olemaan, kuitenkaan just nyt en jaksa murehtia huomisesta vaan elän tässä päivässä. 

(Kuvat:weheartit.com)

- Sari