hullu sä et ole mut juuri nyt on vaikeaa

Hei taas !

Kirjoittaminen vähän jäi niiden kirjoitusten jälkeen, mutta täällä ollaan ja hengissäkin vielä. :)
Mulla on vaikea viikko takana. Juuri kun pääsin niveltulehduksista ja kuumeesta eroon ja yleistila alkoi kohentua, niin mun lonkka päätti ottaa lopputilin. Kipu alkoi tasan viikko sitten. Lonkan koukistaminen oli silloin vaikeaa, mutta ajattelin syyksi kireitä lonkankoukistajia, joita mun fyssari oli hieronut samana päivänä. Perjantaina tilanne oli pahempi, kipu muistutti hieronnasta kipeitä tulleita lihaksia. Käveleminen teki kipeää, mutta pystyin silti kävelemään.
Lauantaina istuminen ja nouseminen alkoi olla vaikeaa kävelyn lisäksi. Jos seisoin pitkään lonkka meni täysin jumiin ja käveleminen oli pikemminkin jalan heilauttamista sivukautta eteen. Sunnuntaina en päässyt enää istumaan muuten kuin oikea jalka ilmassa ja täysin suorana. Istumasta ylös pääseminen oli vaikeaa ja teki kipeää enkä nukkunut yöllä kun leposärky oli niin suuri.
Maanantaina peruutin fysioterapian. En päässyt sängystä ylös. No okei, pääsin, mutta palasin sängylle hyvin pian. Vessassa käyminen oli kivuliasta, istuminen oli kivuliasta, käveleminen, suihku. Kaikki pienet arkipäiväiset asiat eivät sujuneet. En edes yrittänyt saada housuja jalkaan vaan hilluin koko päivän pyjama päällä.
Tiistaina soitin reumapolille ja pyysin lihasreloja, kipu kun tuntuu olevan lonkankoukistajan syytä. Lääkäri kirjoitti relat samantien. Tiistai on ollut viikon paras päivä. Kipua lonkassa oli, mutta pärjäsin jotenkuten.
Eilen soitin polille: tilanne ei ole helpottanut vaan pahentunut. Passitus röntgeniin ja lääkäriaika täksi päiväksi.

Lääkäri oli 8:15 ja lähtö noin puol 8. Heräsin jo kuudelta ja nappasin kortisonit naamaan, jotta ylöspääseminen olisi kivuttomampaa. En saanut unta enää, joten pyörin sängyssä sen verran mitä lonkka antoi myöden ja jännitin aivan liikaa. Pyörätuoliin ja autoon pääseminen oli vaikeaa, mutta kun istumiseen oli tottunut oli se jo melko kivutonta. Lääkärillä näin röntgenkuvani. Lonkan nivelrako on umpeutunut. Ultraäänessä selvisi, että 3/4 vuoden tauon jälkeen, lonkka on tulehtunut. Menin paniikkiin, kun lääkäri lähetti kandit ulos huoneesta, kuten olimme sopineet: jos jotain tehdään, niin he lähtevät. Mulle ei ole koskaan pistetty kortisonia lonkkaan ilman nukutusta ja jotenkin ajatus siitä, että lääkäri heiluu järjettömän pituisen neulan kanssa mun lanteen kieppeillä oli kuvottava. Paniikki-itkut kesti vähän turhan kauan ja mua vähän hävettää kun olen jo kahdesti itkenyt paniikkiani kyseisen lääkärin vastaanotolla. Mä en kuitenkaan ole mikään heikko ihminen, mä vaan stressaan neuloja, varsinkin kortisonineuloja. Loppujen lopuksi lonkan pistäminen ilman puudutusrasvaa ei ollut sen kummoisemman tuntuista kuin polvenkaan pistos. Pieni hyttynen pisti lonkkaan ja neulan upotessa niveleen vatsa kääntyi ympäri. On se vaan niin kamalan tuntuista. Ei se varsinaisesti satu, mutta painetta siellä tuntuu. Itku loppui kuin seinään kun lääkäri veti neulan pois ja hoitaja laittoi laastarin pistoskohtaan. Olin ylpeä itsestäni jo ihan vain sen takia, että selvisin siitä pistämisestä (lue: en potkaissut lääkäriä, terveellä jalalla siis. Kipeä puoli ei nouse kuin sentin lattiasta). Lääkäri totesi, että lonkkapistoksen jälkeen on sitten viikon varauskielto. excuse mua? Meinasin heittää lääkäriä kepillä ja todeta, että pidä kieltos. Saan tosiaan kipsin huomenna pois samaisesta jalasta ja mä haluan kävellä! Mä ikävöin kävelemistä ja normaalien kenkien pitämistä ja sitä, ettei tarvitse pelleillä keppien kanssa.

Huomenna mulla on kipsin poisto, nilkan röntgen ja ortopedi, jonka vastaanotolla selviää mun ensi viikon kuntoutuksen kohtalo, menenkö vai enkö mene. Myös mun lonkan kohtalo selviää: leikkausjonoon vai ei. Proteesipolvikin pitäisi tyhjentää. Paljon on taas lääkäreillä tekemistä, mutta jonkun täytyy niillekin haasteita tarjota, ettei se valta kihahda hattuun. ;)


-Sartsa

ps. meitsi on ylioppilas vuosimallia 2014 !