minusta tulee hän

Hei kaikille!

Viimeisestä kerrasta ei ole hirveästi kulunut aikaa, mutta nyt on sellainen olo, että mun on pakko jakaa tää teidän kanssanne. 

Meidän lukio tarjoaa opiskelijoille oman äidinkielenkurssin. ÄI10- kurssi on sisällöltään luovaa kirjoittamista ja mun blogissa tulee varmasti olemaan niitä tekstejä aika paljonkin. Tämä tuleva teksti on yksi tehtävänanto, joka tuli kurssille toteuttaa. 

Aiheena oli valita omasta elämästä jokin muisto: ensimmäinen suudelma, ensimmäinen seurustelusuhde, joku tietty päivä, juhla, hetki, tunnetila tai muu vastaava ja palauttaa se hetki/muisto mieleen niin tarkasti kuin kykeni ja kirjoittaa siitä. Tarinaa sai ja pitikin hieman värittää, kärjistää ja kuvailla mahdollisimman tarkasti. 

Tehtävä oli mulle henkilökohtaisesti tosi vaikea, tiesin heti minkä muiston valitsisin, mutta kun olin tkestin kirjoittanut mietin, onko se liian henkilökohtainen. Päätin kuitenkin julkaista tekstin meidän yksityisessä kurssin sisäisessä blogissa muiden kurssilaisten luottevaksi. Tarina piti kirjoittaa tyylillä minusta tulee hän- eli siis, kaikki minäkerronta tuli jättää pois ja tarkastella muistoa tavallaan ulkopuolisen näkökulmasta. Helpotuksena mulle oli se, että mun ei tarvinnut hirveästi muistoa kärjistää. En tehnyt sitä oikeastaan muuten kuin muutin päässäni tilanteiden ajankulkua. Pidemmittä puheitta mun muisto hänen näkökulmasta. 

Hän makasi väsyneen ja kalpean näköisenä sairaalasängyllä. Keltainen sairaalapaita roikkui hänen päällään ja hänen silmiensä alla oli tummat renkaat. Hän hymyili näppäilessään puhelintaan. Hänen kätensä olivat mustelmilla ja täynnä pieniä rupisia pisteitä, neulojen jälkiä. Hänen jalassaan oli paksu side, joka alkoi nilkkaluusta ja loppui puoleen reiteen. Paidan kaksi ylintä nappia olivat auki ja paidan kauluksesta näkyi vaaleaa teippiä, joka piti kipupumppua paikoillaaan. Hän oli viettänyt paljon aikaa makuuasennossa ja nukkumalla. Hän oli pystynyt pitämään kavereihinsa yhteyttä puhelimen netin ansiosta. Vain muutama ihminen tiesi, mitä hänelle oli tehty.

Hänen vieressään oleva pöytä oli täynnä tavaraa: dvd:itä, kirjoja, ristikoita, kyniä ja tietokone. Sängyn takana olevassa pistorasiassa oli neljä johtoa kiinni: tietokoneen latausjohdon, kännykän latausjohdon, sängyn johdon ja hänen vieressään seisovan tippatelineen johdot kiemurtelivat mitkä missäkin. Hän oli onnellinen, mutta väsynyt. Hän hymyili hymyä, joka ei tuntunut sammuvan ollenkaan. Hän oli nälkäinen, mutta ruoka ei maistunut. Hän oli nukkunut paljon, mutta hän oli silti hyvin väsynyt. Hän oli särkylääkehuuruissa, mutta silti kipeä. Vaikeuksista huolimatta hän tunsi olonsa onnelliseksi. Hänen unelmansa oli vihdoin toteutunut: hänen ei tarvitsisi sietää enää kipeää, jatkuvasti elämää vaivaavaa, jalkaa. Kipu olisi takanapäin, käveleminen olisi vaivatonta, mutta harjoitusta vaativaa. Seistessä hänellä olisi varmempi olo. Hänellä oli kuitenkin vielä parantumisprosessi edessä, eikä prosessi ollut niin vaivaton, kuin hän luuli.

Sairasloma kestäisi vielä pitkään. Kirurgi oli sanonut, että hän olisi keppipotilaana ainakin 3 kuukautta. Hän ei suostunut siihen, hän oli periksiantamaton. Kirurgi ilmoitti myös, että hänen jalkansa ei menisi enää niin hyvin koukkuun kuin ennen, siihen hän oli valmis, mutta näytti kirurgille tämän olleen väärässä. Hänen luonteessaan on jääräpäisyys ja periksiantamattomuus samassa paketissa. Hän on itsepäinen ja motivoitunut, kun niin haluaa. Tämän asian kanssa hän oli motivoitunut, hän oli odottanut tätä seitsemän vuotta. Hän päätti parantua nopeasti ja niin hän parantuikin, kivutonta se ei kuitenkaan ollut. Jalkaa suoristaessa tuntui kuin joku olisi vetänyt sisältäpäin vastaan. Hän kuitenkin tiesi, että hänen elämänsä tulisi muuttumaan ja hän oli oikeassa. Hän oli valmis tekemään muutoksen eteen töitä ja niin hän tekikin. Hän oli kuusi viikkoa sairaslomalla ja palasi sitten kouluun. Hänellä oli uudenlainen elämänasenne. Hän oli iloisempi, positiivisempi ja täynnä voimaa ja elämäniloa. Hänen elämänsä todella muuttui ja hän näkee sen itsessään parhaiten.