kivut

Hei kaikille!
Se lauantai meni vähän metsään, kun tuli pari muuttujaa mutta täällä taas!
Mä ajattelin että viimeisestä kirjoituksesta on ehtinyt vierähtää muutama päivä, mutta muutama viikko? WHAAT? Mihin tää kaikki aika menee? Teitäkin on ehtinyt täällä sivulla jo käydä yli 1300! Kiiiiiitos! <3
Okei, ja nyt monen kysymysmerkin ja huutomerkkien jälkeen siirrytään ihan oikeisiin asiohin, eli päivän tekstiin!
Aiheena: kivut.

Mun on tosi vaikea ajatella mun elämää nykyään ilman minkäänlaisia kipuja, koska aina on jotain. Joko on mielen päällä jotain joka aiheuttaa henkisiä kipuja tai sitten reuma tai jokin muu kahdeksan diagnoosin listastani aiheuttaa jotain kipua. Reuma useimmiten, mutta kuitenkin. Mä olen1,5-vuotiaasta asti sairastanu reumaa. Seuraavaksi mun diagnoosilistaan ilmestyi osteoporoosi. Sitten mykobakteeri keuhkoihin, sitten epilepsia, lyhytkasvuisuuski tuli jossain vaiheessa, kaihi ja korkea verenpaine. Ja jotain muuta, ikään kuin mä niitä muistaisin. Joka tapauksessa, olen siis kokenut paljon, joku muu on saattanut kokea enemmän, mutta mun mittapuulle mä olen kokenut kaiken tarpeettoman. Mä olen kokenut kipuja laidasta laitaan.Pienet päänsäryt, kauheat päänsäryt, turvonneet nivelet, pinkeät nilkat (kamalinta mitä tiedän), vatsakivut.. tajusitte?

Kiitos siitä, että mä olen vielä täällä kuuluu särkylääkkeille ja kavereille. Särkylääkkeet vie kivun hetkeksi pois, ellei jopa hiukan pidemmäksi aikaa, mut yleensä särkylääkkeidenkin vaikutus lakkaa ja niistä tulee sivuvaikutuksia. Burana tuotti mulle ''burana päänsärkyä'', kun jouduin syömään sitä paljon. Kaverit taas. No ne saa mut nauramaan ja kun mä olen niiden kanssa mulla on sellanen olo, että mä olen nykyisten normien mukaan normaali vaikka peili ja lääkekaappi näyttääkin muuta. Mä en koskaan tule pystymään sellaiseen ilmaisuun, joka kertoisi mun kavereille kuinka paljon mä välitän niistä ja kuinka tärkeitä ne mulle on.

Kivut on oikeesti sellasia, että vaikka kuinka haluaisi niin niitä ei voi toiselta ottaa pois. Kukaan ei voi koskaan tuntea toisen kipuja, niinkuin ihminen itse ne tuntee. Kivuista on tosi vaikea kertoa kenellekkään ilman, että toisesta alkaa tuntua siltä, että taas toi valittaa jostain, ei se nyt NIIN paha voi olla. Kyllä. se. voi. Ihmiset joilla ei ole kipuja päivittäin eivät voi KOSKAAN ymmärtää sitä mitä me ihmiset, joilla on kipuja päivittäin. Tietyn asian mäkin voin allekirjoittaa. Jokaisesta kivusta ja särystä ei tarvitse valittaa. Joskus kannattaa miettiä kenelle valittaa, mitä valittaa ja miksi. Ja ennen kaikkea; onko se sen arvoista? Kuten yllä jo olen maininnutkin, ihmiset, joilla ei reumaa ole ei koskaan voi ymmärtää sitä kivun kanssa taistelua. Joten onko sitten pakko yllyttää niitä ja kertoa niille kaikki. Mä olen sillä tavalla onnellinen, että mulla on kavereita, joiden kanssa mun ei tarvitse esittää mitään muuta kuin mä oikeasti olen. Ja reuma ja kivut kuuluu mun elämään, mä vaan kontrolloin niitä, ei ne mua. Toisaalta, sun on tosi vaikea koskaan kertoa, että ketkä jaksaa kuunnella ja ketkä ei. Ne ihmiset täytyy vaan löytää ja sun täytyy itse oppia se että missä vaiheessa on hyvä sanoa niinkui asiat on ja missä ei. Joskus kannattaa vain niellä se nilkan kipu ja mennä eteenpäin. Toisaalta jos kirjoittaminen ottaa kyynärpäähän (niinkuin mulla nykyään), on aina mahdollisuus pyytää opettajalta ne muistiinpanot myöhemmin, tai jos kaverit kirjoittaisi ja saisit niistä sitten kopiot. Mahdollisuuksia on aina monia, kunhan uskaltaa aukaista suunsa!

Kipujen kanssa ei tarvitse olla yksin, missää nimessä! Mulle voi laittaa meiliä, jos joku nuori ihminen haluaa puhua, ihan mistä vaan (hyvän maun rajoissa) ja jos vertaistukea tuntee tarvitsevan! Meiliosoitteeni on tuolla ylhäällä missä kerron itsestäni ja laitan tähän hyvän ystäväni blogin osoitteen, jossa varmasti saa enemmän kuin mielellään käydä piipahtamassa! :) Mimmin blogiin pääset tuosta linkistä!

Tää jäi vähä suppeaksi tällä kertaa, mutta aiheesta on vaikea puhua ilman, että tuntee itseään itsekkääksi! Yritän joskus tehdä paremman tekstin, mutta jos tämä nyt riittäisi!