tekonivel ohoi !

Heips kaikille lukijoille ja tsekkailijoille !

Mulle tuli tässä yks viikko idea, että sitten kun mä menen sinne tekonivelleikkaukseen, niin kiinnostaisiko teitä lukea vähän mun ajatuksia aiheesta ja niistä kokemuksista mitä olen sen matkan varrella sitten saanut kokea. Puhuin tästä Onan kanssa Ortonilla ja hän piti sitä hyvänä ideana. Ja jos totta puhutaan niin niin pidän mäkin, mähän oon siis aivan äärettömän fiksu ja kekseliäs.. ;)

   Mä olen itse ollut henkisesti valmis jo pidemmän aikaa tähän leikkaukseen, mun polvi on kuitenkin ollut suoraan sanottuna niin paskassa jamassa jo pidemmän aikaa, että mä, ortopedit ja fysioterapeutit + kaikki muut mun kanssa tekemisissä olleet, ihmettellään, että miten mä kävelen tän kanssa vielä. Polvi lipsahtelee pois paikoiltaan ja valgus- kulmaa sillä on jo kunnioitettavat 20 astetta. Polven sisällä ei ole mitään, mikä pitäisi sitä kiinni, rusto-, nivel- ja luupinnat on kärsineet niin pahasti, että kipu, joka polvessa on, johtuu aina jostain niistä. Mä olisin ollut valmis tähän leikkaukseen jo about 12- vuotiaana. Mulle sanottiin aina näin: ''Täytyy jaksaa odottaa siihen että sä olet täysi-ikäinen ja että sun kasvulinjat on pysähtyneet.'' Mä sain aina kuulla saman asian ortopedin kun ortopedin vastaanotolla ja se turhautti vaikka kuinka paljon. Mä olisin itse osannut tehdä niitä diagnooseja. Kyllähän sen nyt junttikin näkee, että se polvi ei ole suora ja se lumpio siellä liikkuu aika vapaasti, suuntaan kuin suuntaan. Joten kun viimeisimmän kerran ortopedin vastaanotolla totesin, että mä olen niin turhautunut tähän paskaan, että mä en jaksa enää, otti ortopedi sen tosissaan ja sanoi, että laitetaan leikkausjonoon. Kasvulinjoissa olisi vielä varaa mennä kasvussa ylöspäin, mutta hullukaan tätä touhua katsele enää. Mä itse en ainakaan. Mun positiivinen elämänasenne ei riitä ainiaaksi. Ja kun mä kuulin sanan leikkausjono, mä purskahdin itkuun. Mä olin niin helpottunut siitä, että asialle vihdoin TEHDÄÄN jotain, eikä vain istuta ja oteta polvea käteen ja väännellä sitä. MITÄ HYÖTYÄ SIITÄ MUKA ON ? Ei. Mitään. Mä olin sen päivän, kun sain asiasta kuulla, niin iloinen, ettei sitä voinut mikään, siis mikään, pilata.

  Mä rupesin aika pian aikatauluttelemaan päässäni kaikenlaista, tähän leikkaukseen liittyen. Mun koulunkäynti oli tietysti ensimmäisenä ja huoli siitä, pääsenkö mä katsomaan Wanhat, missä mun kaverit tanssii tänä vuonna. Pääsenkö mä katsomaan penkkarit, missä mun ikäluokka riehuu tänä vuonna. Pääsenkö mä potkiaisiin? Mulle luvattiin että leikkaus on alkuvuodesta ja ryhdyin heti suunnittelemaan neljättä jaksoa, ja sitä millaiselta se näyttäisi. Pitäviä suunnitelmia en voinut tehdä ennenkuin postiluukusta tipahti se maaginen leikkausaika. Leikkausajan tultua, oli paljon helpompi lähteä lyömään suunnitelmia lukkoon koulun käynnin kannalta. Saatiin opon kanssa mun kurssimäärät nelosjaksosta minimiin, ja täytyy sanoa, että leikkaus on aivan mahtavassa ajankohdassa mun koulun kannalta! Mä ehdin toipua tarpeeksi pitkään kotona, jotta pystyn kouluun klenkkaamaan neljän viikon jälkeen leikkauksesta penkkarit ja Wanhat katsomaan. Potkiaiset taitaa jäädä tänä vuonna väliin, mikä mua harmittaa suunnattomasti, ellei lääkärit anna mulle jotain erikoislupaa lähteä 9 päivän jälkeen leikkauksesta, bilettämään keskelle korpea kavereiden kanssa. Ei auta muu kuin olla optimistinen ja odotella ensi vuoden potkiaisia, koska silloinha mä olen se, jota potkitaan! Mua myös oikeasti lohduttaa se, että vaikka en Wanhoja voikaan tanssia, niin ainakin saan jotain joka on paljon pysyvämpää, ja joka muuttaa mun elämänlaatua aika tavalla.

No joka tapauksessa, takaisin siihen ideaan !
Sain tosiaan idean, että kun tähän leikkaukseen on valmistauduttu, tavalla tai toisella, jo pidemmän aikaa, että kiinnostaisiko teitä lukea tavallaan päiväkirjamerkintöjä tai vastaavia tästä polusta minkä käyn tän polven kanssa nyt tässä parin-kolmen kuukauden sisään? Mitä siihen leikkaukseen on vaadittu, mitä täytyy olla kunnossa ja millaista mun elämä on sen jälkeen? Mua itseäni olisi ja edelleen kiinnostaisi kuulla suunnilleen saman ikäisten taipaleita tekonivelleikkauksen kanssa.  Tekonivelten tarve on kuitenkin varmasti kasvamassa ja mua ärsyttää joka kerta, kun äiti jankkaa mulle mua reilusti vanhemmista ihmisistä joille on tehty tää leikkaus ja miten se paraneminen on heillä lähtenyt käyntiin. Joo onhan se totta, että nivel kun nivel. Mutta kun eri-ikäiset parantuu eri tahtia ja eri tavalla. Mulla on motivaatiota kuntoutumiseen, koska mun täytyy käydä koulu ja välttyä erakoitumiselta. Mun tarvitsisis myös olla tosiaan silleen pystyssä, että pääsen katsomaan ne Wanhat ja penkkarit, ja ehkä jopa juhlimaan kahden kaverin synttäreitä.. :--)

Mutta, nyt kaipaan teidän kommentteja! Olkaa sitten kirjautuneita tai ette, mutta kaipaan oikeasti niitä mielipiteitä ja kommentteja että haluatteko te lukea kerrankin niinkuin asiaa.. :)
Pliiiiis, kommentoikaa ja jakakaa ajatuksianne! Ja jos ujostuttaa niin kertokaahan edes mun sähköpostiin (------>>) että mitä mieltä olette ! :)

MUAH :*