kortisoni ja muuta asiaa

Mä olen todella pahoillani, että viimeisestä päivityksestä on nyt kolme viikkoa. Totuus on vaan se, että mun elämä on nyt ollut mulle itselleni henkisesti raskasta koska olen onnistunut kehittämään itselleni erilaisia ongelmia ja vastaavia, joiden takia ei ole vain tehnyt mieli tehdä mitään. Monta päivää meni niin että teki mieli vain lukittautua pimeään huoneeseen ja olla siellä yksin, ilman ketään ja vain mun surkeat pienet unelmat seuranani. Nyt tilanne on kuitenkin jo hieman parempi ja tunnen ainakin pystyväni taas mihin tahansa, ainakin kun ajattelin voivani jakaa teidän kanssa muutaman kuvan jotka saattaa auttaa joitakin teistä jaksamaan. Ensiksi kuitenkin hiukan tarinaa kortisonista!

Kortisoni on lääke, jota laitetaan niveliin niveltulehduksen rauhoittamiseksi.
Kyseinen lääke saa mut hymyilemään, ei se ei ole rauhoittavaa tai vahvaa kipulääkettä. Se on lääke, jonka nimen kuullessani mulle nousee melkein aina sellainen rauhoittava olo sisälle, koska se meinaa yleensä sitä, että tilanne alkaa rauhoitttumaan. Joskus ei. Kortisonia voi ottaa myös suun kautta, ja mä itse olen syönyt lapsesta asti kortisonia. Kortisoni teki mulle hyvää fyysisesti, mutta pahaa henkisesti. On se tehnyt mulle pahaa fyysisestikin. Monet kortisonipistokset mitä mä olen joutunut käymään läpi on aiheuttanut mulle a) sen että mun nivelet on kuluneet ja koko kroppa tarvis uusia, b) sen että mua kiusattiin koulussa ja c) syyn miksi mua kiusattiin, se kortisoniturvotus. Kortisonin takia mä en ole myöskään kasvanut normaalisti ja tällä hetkellä pistänkin itseeni kasvuhormonia, jonka loppusuora näkyy jo! :)

Kortisoni aiheutti mulle henkisiä arpia siksi, koska olin lyhyt ja paksu aina lukion ensimmäiseen luokaan asti. Se oikeesti sattuu muhun vieläkin pelkästään ajatella kaikkea mitä mä olen joutunu kokemaan pelkästään kortisonin takia. Mulle jouduttiin ostamaan erikoismitoitettuja farkkuja, lasten puolelta paidat sopi vain isommissa koossa, enkä koskaan voinut kuvitellakaan mistään S koon vaatteesta. En mä voinut haaveilla normaaleista farkuista tai normaaleista vaatteista joita mun ikäiset käytti.
 Lukion alettua mä tajusin että mä olen oikeesti laihtunut ja vielä niin, että se jäi multa huomaamatta. Se oli hauskaa katsoa kuinka entinen ihastus katsoi sua silmät pyöreinä kun vaatekoko olikin puolittunut ja mulla oli vihdoin oikeasti vartalo, enkä ollut vaa joku muodoton omena. Nyt joku teistä kaipaa todisteita, no täältä pesee:

Kolmannella luokalla eli mä olin  9- vuotta.

12- vuotta ja kuudes luokka

Laitan niin vähän kuvia kuin mahdollista, koska en tykkää et mun naamaa löytyy iha mist vaa.

Lukion eka ja 16-vuotta, haluaaks joku kertoo tosta ripsiväri klimpistä (opin siis käyttämään meikkiä..)

Ja lukion toisella 23.3.2012 otettu

Hauskaa kun mä nykyään elättelen monestakin asiasta toiveita, mitkä on ihan mahdollisia jos itse ryhdistäytyisi eikä pelkäisi niin paljoa. Mutta mun on pakko myöntää että sellainen kymmenen kiloa ja MONTA monta senttiä pienempänä ja kurvikkaampana on paljon helpompi tavoitella niitä unelmia kuin esim 7 vuotta sitten. Mun unelmani ykkösluokalla oli olla normaali koululainen, jonka ei olis tarvinnut juosta sairaalassa ja kolmannelta luokalta ysiluokkaan mu unelmani oli mahtua sellaisiin vaatteisiin joihin mun ikäiset pukeutui. Mun unelma on toteutunut ja mahdun nykyään jopa XS- koon vaatteisiin!

Älkää oikeesti pelätkö elättää niitä unelmia vaan eläkää niiden mukaan ja uskaltakaa unelmoida! Reuma ja kortisoni ja kortisonin aiheuttamat muutokset ei saa vaivata ketään. Kuka tahansa pystyy mihin vaan jos vaan uskaltaa yrittää ja on tarpeeksi sitkeä uskaltaakseen uskoa unelmiinsa. Mä uskon mun suurimpaan unelmaan vielä ja kovaa ja toivon että se toteutuu joskus oikeasti eikä vain unelmien tasolla! :)

pitäkää kiva viikonloppu ja jos nähdään maanantaina ortonissa niin eipä siinä mitään nähdään silloin sitten! :)

niveltulehdukset

Reuman nurinkurinen ja paskin puoli (anteeksi suorasukaisuuteni).
Mitähän niistäkin sanoisi ettei saisi toisia pelkäämään. Toisaalta täällähän on tarkoitus kertoa asioista realistisesti?
Niveltulehdukset on oikeesti ehkä neulojakin kamalampaa. Kaikkein kamalimmat niistä tekee lääkärit, jotka ei hoida niitä vaan katsovat vain liikeratoja (itselleni tapahtunut näin moneen kertaan) ja kun liikeradoissa ei ole vikaa ei ole siis nivellessäkään nestettä, vaikka sen turvotuksen näkisi päällepäin.

Niveltulehdukset kerryttävät niveliin nestettä, joka aiheuttaa lämpöä ja turvotusta ja kipuilua. Tulehdukset nivelissä on hyvin yksilökohtaisia, kuten yllä jo ilmaisinkin. Joillakin tulehdukset eivät näy muuta kuin ultraäänikuvauksessa, toisilla ne näkyvät selvästi ja jotkut eivät välttämättä edes tiedä milloin nivelissä on turvotusta. Nivelten ollessa turvonneina jokapäiväinen normaalitoiminta on oikeesti tosi kökköä. Koulussa ei saa kirjoitettua, jos se yksikin sormi on kipeä tai piirtäminen on vaikeaa ranteen takia. Käveleminen tuottaa tuskaa jos nilkkaa ei saa taitettua ja istuminen tekee lonkan takia kipeää. (kyllä kaikesta mahdollisesta turvotuksesta on kokemusta paitsi siitä ''kivasta''.)

Nivelten ollessa tulehtuneet se tulehdus vahingoittaa niveltä ja esimerkiksi mulla on kaikki sadattuhannet kortisonipistokset ja tulehdukset aiheuttaneet lonkissa ja polvissa sen, että tekonivelleikkausta olen odottanut jo muutaman vuoden. Mulla on vasemmassa polvessa valgusta (virheasentoa) 20 astetta, mikä meinaa mun tapauksessa sitä että se polvi kääntyy ulospäin. Polveni tykkäävät myös lähteä seikkailemaan itsekseen eli lähtevät pois paikoiltaan, kyllä omistan polvituen, kyllä olen maailman itsepäisin ja sitkein ihminen ja olen sanonut lääkäreille että istun koulussa pyörätuolissa vasta kun polvet pettävät lopullisesti alta. Ei en oikeastaan käytä sitä polvitukea muutakuin pakon edessä (lue:äiti pakottaa) ja kun käveleminen on oikeesti vaikeaa.
Suurin unelma oikeastaan tällä hetkellä onkin, että pääsisin juoksemaan suorilla polvilla.

Nyt tää meni sivuraiteille tää teksti (olen kirjoittanut tätä nyt kolme päivää, koska olen laiska)
No joka tapauksessa. Niveltulehdukset aiheuttaa jokaisella ihmisellä erilaisia kipuja. Ja mun mielestä mitään kipua ei saa aliarvioida, vaikka joskus voikin miettiä että missä kohtaa lapsi valittaa kipua (lue: ei pysty siivoamaan, koska polvi sattuu mutta trampalla hyppiminen onnistuu oikein hyvin).Tulehdukset täytyy tietyissäkin määrin vain kestää niin kauan että ne hoidetaan. Mä saatan olla nyt ilkeä, mutta mä olen itse kantapään kautta oppinut, että kaikkea ei kannata aina rueta maailmalle huutelemaan ja joskus on parempi olla hiljaa ja purra huulta. Totta kai joskus on päiviä jolloin ei pääse ylös sängystä ja kouluun meno on ylivoimaista. Koulu täytyy kuitenkin käydä ja joskus kannattaa miettiä oikeesti, että pystynkö menemään tänään vai en.

Tiivistäen: opettele tunnistamaan niveltulehdus ja laiskuus. Opettele tunnistamaan oikea kipu ja leikitty kipu.

mä yritän tehdä joskus jonkun paremman tekstin, mulla oli nyt vain hyvää aikaa ja liikaa ideoita!